Vanhan Pälkäneen pitäjän alueella on säilynyt muutamia 1800-luvun maatilojen asuinrakennuksia. Ne ovat jotain sellaista, joka viestii minulle kenties vahvimmin paikallisuutta asumisen historian pitkässä jatkumossa. Ne vertautuvat vaikkapa hyvin tunnistettaviin vanhoihin pohjalaistaloihin.
1800-luvun loppuun mennessä oli syntynyt tunnistettava tyyli, jota on enää vaikea havainnoida selvästi. Taloja on purettu esimerkiksi maanjakotoimitusten ja pihojen modernisoinnin yhteydessä. Sydän-Hämeessä kulttuuri on myös ollut monimuotoista ja maatilojen päärakennusten lisäksi on ollut muunkin typpisiä asuinrakennuksia.
Tunnistamisessa kysymys on nimenomaan näiden talojen suhteista. Rakennukset ovat melko matalia. Ne ovat myös pituuteensa nähden useimmiten melko kapeita. Kattokaltevuus on samoin ollut matala. Rakentamistapa liittyy 1800-luvun alun empiren ihanteisiin. Yleensä taloissa on kuusiruutuiset ikkunat ja luultavasti monessa oli alun perin ristikkokaiteinen avokuisti. Vaakasuorat linjat luovat levollisuutta, mutta jotkin listoitusten yksityiskohdat tekevät kuitenkin taloista samalla ilmeikkäitä ja yksilöllisen oloisia. Nämä rakennukset on tehty käsityönä ja sillä tavalla ne ovatkin kaikki erilaisia.
Näissä taloissa on useimmiten ollut arkisena asuinhuoneena pirtti ja eteisen toisella puolella joko leivintupa tai juhlavampiin tilanteisiin varattu vierastupa tai sali tai vain kamareita. Makuuhuoneina käytettyjä kamareita on lisäksi eteisen takana ja suurten, talon levyisten huoneiden päädyissä. Nämä talot ovat tosiaan huonerivejä. Joskus kuisteja on kaksi, jolloin toinen johtanee yleensä salin eteiseen.
1900-luvun taitteessa paikkakunnalle alettiin rakentaa uusrenessanssihenkisiä taloja ja jugendtaloja, jolloin mittakaava ja rakennusten pohjat kehittyivät modernimmiksi. Sodanjälkeinen kuutiomainen talo ja lopulta teollisesti rakennetut valmistalot 1960-luvulta alkaen muuttivat asumisen ja pihapiirit toisennäköisiksi.
Kun pitää aistit ja analyysitaitonsa tarkkana, 1800-luvun talot voi kuitenkin tunnistaa, vaikka niitä olisi myöhemmin muutettu paljonkin. Erityisesti ikkunat ja kuistit on usein tehty uudestaan vuosikymmenien kuluessa. Rakennuksissa on muutenkin ollut paljon kerroksellisuutta, eri aikaisia rakennusosia.
Sydänhämäläinen perinteinen talo on linjakkaan tyylikäs - parhaimmillaan silti herttaisen kodikas. Samalla se voi tuntua myös vaikuttavalta ja suurieleisen juhlalliselta. Vaatimattomuus, komeus ja kotoisuus yhdistyvät.
Luultavasti 1800-luvun jälkipuoliskolla alettiin lähipitäjien alueella rakentaa enemmän myös komeita pytinkirakennuksia kulmittain arkisemman asuinrakennuksen kanssa. Toinen asuinrakennus palveli ainakin juhlatilanteita, mutta ehkä se oli myös eri sukupolvien sekä toisaalta perheen ja palvelusväen asumisen eriyttämisratkaisu. Osassa näistä rakennuksista lienee ollut ns. karoliininen pohjakaava: keskellä eteisen takana sali ja näiden molemmilla puolilla kamarit sekä keittiö. Pienemmillä maatiloilla toinen asuinrakennus saattoi olla paljon vaatimattomampi. Myös syytinkimökit yms. voivat kuulua pihapiiriin.
Lapsuudestani muistan kuinka jännittävää oli tulla kuistin kautta naapurikylän vanhan talon hämärään porstuaan ja miettiä mille kolmesta ovesta koputtaisi. Jos talossa oli kaksi kuistia, oli ensin pitänyt lukea kumpi on arkipuoli. Pirtissä pitkä pöytä oli kaikkein perinteisimmän tavan mukaan eteisen ovea vastapäätä olevassa kulmassa.